perjantai 29. marraskuuta 2013

Nukketeatteria

 
Ekaluokkalaiset  valmistivat pykäpistoilla huovasta kala-käsinuket.
 
 

 Oppilaat ideoivat ryhmissä itse esitykset nukeillaan. Esityksiä harjoiteltiin kovasti! Kun oltiin valmiita, kutsuttiin esiluokkalaiset näytökseen.

Esitykset olivat hauskoja ja opettavaisia.
 

Yleisö oli mukana ja nautti!!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Luontokoulu Haltiassa 12.11.2013

Kuudes luokka osallistui Haltian luontokouluun. Päivän aikana tustustuttiin Haltian lähimetsiin ja opiskeltiin monimuotoisen metsän ominaispiirteitä. Päivän päätteeksi tutustuttiin Haltian rakennukseen sekä näyttelyyn.
 
 
 
 
 
 
 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Luonto-koulu ke 18.9

Menimme bussilla luontokouluun. Loppumatkan kävelimme. Luontokoulussa tein tuoksupurkin. Laitoin sinne: nokkosta, koivunlehtiä, ja raparperiä. Kalliolla kuuntelin luonnon ääniä. Kuulin lintujen viserrystä ja tuulen. Sitten etsin aarrearkkuun luonnon asioita. Laitoin: pihlajanmarjan, kiven, kepin ja sammalta. Me luuppasimme sammalta, lehtiä, toisten takkeja ja kavereitten korvia. Me teimme reitin vuoripeikolle puun kantoon. Sitten söimme eväät ja menimme näyttelyyn ja koskin oikeeseen täytettyyn lintuun. Me kävimme luontoluokassa ja opiskelimme eläimistä. Sitten menimme lintu-torniin. Näin laulujoutsenen Lopuksi rakensimme hiirille kolon lehdistä ja kepeistä. Sitten jo lähdimmekin kotiin ja matka oli pitkä. Parasta oli: olio.

Teksti: Sonja 2lk.


 


perjantai 1. marraskuuta 2013

Lahnuksen koulun oppilaskunnan edustajat oppilaskunta-aktiivien tapaamisessa Etelä-Tapiolan lukiossa


Kuvassa kansanedustaja Jani Toivola ja Lahnuksen koulun oppilaskunnan edustajat Arttu, Roope, Ellen ja Annika oppilaskunta-aktiivien tapaamisessa Etelä-Tapiolan lukiossa 1.11.13.