maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kuukauden suomalainen : Jukka Koskinen

Koulussamme oli/on kuukauden suomalaisena Jukka Koskinen. Saimme hänet myös vierailemaan koulullamme. Jukka Koskinen on säveltäjä. Jukka Koskisen kappaleita ovat muun muassa Transitus per Punctum, Ululation ja Trasformazioni. Oppilaat olivat tehneet Koskiselle kysymyksiä ja niitä kysyttiin salissa Jukan vierailun aikana.
Haastattelijat kysyy Jukalta kysymyksiä ja Jukka vastaa.

Saatiin kysymysten kysymisen ansiosta selville paljon asioita. Jukka Koskinen esimerkiksi aloitti säveltämisen jo noin 5-vuotiaana! Lapsena Jukka koskinen teki rentoa ja hauskaa musiikkia ja nykyään musiikkia josta itse Jukka Koskinenkin sanoo, että siitä ei kannata ajatella mitään. Itse yritin ja en kyllä keksinyt (minäkään) mitään. Toisaalta. Hienoa musiikkia se oli.
Koskinen poseeraa haastattelijoiden seurassa.
 Jukka Koskinen opiskeli Sibelius-Akatemiassa jossa häntä opetti muunmuassa Eino-Juhani Rautavaara, Kalevi Aho ja Anders Eliasson. Hän suoritti säveltäjädiplomin 1995.
Jukka Koskinen kuuntelee musiikkiaan.

Kiitos Jukka Koskinen hyvästä musiikista ja kivasta päivästä. KIITOS!😍


Blogin kirjoittaja: Johannes Lammi

Punaisen ristin järjestämä ensiapuopetus viides-ja kuudesluokalle


13. maaliskuuta 2017 viides-ja kuudesluokkalaisille tuli käymään Punaisesta rististä henkilö, joka opetti heille paineluelvytystä ja tajuttoman kylkiasentoon kääntämistä. Kotiläksyksi saimme kertoa kotiväelle tunnilla opittuja asioita. Saimme sieltä myös tekosydämen ja maton mukaan. Niiden avulla voisimme opettaa paineluelvytystä kotona.



 Harjoittelimme tunnilla tajuttoman kylkiasentoon kääntämistä ja paineluelvytystä pienissä ryhmissä.



maanantai 6. maaliskuuta 2017

Kalevalapäivä

Kalevalan päivää vietettiin Lahnuksen koulussa 28.2.17. Jokainen vapaaehtoinen sai lukea ääneen Kalevalaa. Kolmen tunnin nonstop lukemisen tuloksena, pääsimme sivulle 62, jolla oli yhdeksäs runo. Sinä päivänä pelattiin Kalevala-pelejä ja tehtiin Kalevala-esityksiä.  

 
6.lk:n Lotta lukemassa Kalevalaa.
6.lk:n Edvin lukemassa Kalevalaa.
.
5.lk:n Pietu lukemassa Kalevalaa.




Mauri Kunnas

Mauri Kunnas oli helmikuussa kuukauden suomalainen. Hänen hahmojaan piirrettiin kaikissa luokissa. Kuukauden aikana tutustuime Mauri Kunnaksen tuotanto. Kunnaksen kirjojen näyttely oli laitettu koulun ruokalan eteiseen. Ylivoimaisesti piirretyin hahmo oli Heikki Hämähäkki.